Stas Namin on venäläinen rockmuusikko ja kulttifiguuri. Hän perusti vuonna 1969 rockyhtyeen, Tsvetyn (ven. Цветы). Yhtye on tunnettu myös nimellä Stas Namin Group, ja se on ollut yksi merkittävimpiä venäläisen rockmusiikin pioneereja. Yhtye oli ensimmäinen rautaesiripun läpäissyt ja maailmankiertueelle päässyt neuvostoyhtye.[1]
Namin on myöhemmin elämässään toiminut tuottajana, valokuvaajana, taiteilijana, säveltäjänä, teatteri- ja elokuvaohjaajana sekä yrittäjänä.[2] Vuonna 1987 hän perusti Stas Namin Centre (SNC) -nimisen tuotantoyhtiön, joka on ensimmäisen venäläinen valtion kontrolloimaton yhtiö[1]. Samana vuonna hän perusti toisen Gorky Park nimisen yhtyeen. Stas Namin Centressä on vieraillut monia kuuluisia länsimaisia taiteilijoita. Vuonna 1999 Naminin nimellä avattiin musiikki ja draamateatteri.